Jos yleensä jokin niin ainakin tapahtumien valtaisa nopeus on yllättänyt niin poliitikot kuin tavalliset tallaajatkin. Tarkoitan tietysti Pohjois-Afrikan, Egyptin, Lähi- ja Keski-Idän arabivaltioissa viime viikkojen aikana tapahtunutta kansannousun ja demokratian etsimisen nimellä kulkevaa ”massojen” raivoisaa liikehdintää. Sana demokratia on tosin käytännössä tuntematon käsite ainakin noissa maissa jotka ovat olleet median silmätikkuina viime viikkojen ajan. Toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeisinä vuosina näissä arabimaissa on tapahtunut yli 40 vallansiirtoa, ja lähes aina verisesti tai ainakin väkivalloin. Sama kaava on myös toistunut, armeija ja sen sidosryhmät ovat olleet aktiivisia toimijoita. Niin Egyptissä, Libyassa, Jemenissä, Tunisiassa, Syyriassa, Jordaniassa, Irakissa, Pakistanissa ja useimmissa arabiemiraateissa, Omanissa ja tietenkin myös Iranissa. Vallan kaapannut sotilasjuntta on osoittanut viihtyvänsä aivan erinomaisesti hallitusvastuussa, vaalejakaan ei ole aina muistettu järjestellä – mitäs nyt turhista.
Mistä nyt siis löytyy henkilö tai ryhmä joka kykenisi muuttamaan vuosikymmeniä vanhat asetelmat uuteen ja toimivampaan malliin? Olemme saaneet nähdä ihmisjoukon kiljuvan hysteerisenä muutosta, kansa haluaa valtaa, alas Mubarak, alas Gadhafi, alas Ben Ali jne. Ja vallan ottaisi muka kansa. Mikä ihmeen kansa? Hyviä esimerkkejä tästä ns ”kansanvallasta” löytyi aikanaan Neuvostoliitosta jossa osa tovereista oli tasa-arvoisempia kuin toiset, Kiinasta jossa ”kansa” valitsi aikoinaan Maon, erään pahimmista diktaattoreista joka kuuna päivänä on hallinnut jotain osaa jostakin. Niinsanotun kansan nimissä ja sen valtuuttamana Saddam Hussein teurasti satojatuhansia kansalaisia, sama asetelma löytyy muodossa tai toisessa lähes jokaisesta arabivaltiosta toki myös muualtakin. Burma tai kuten se nykyään on – Myanmar hyvänä esimerkkinä. Kamputseaa hallittiin aikanaan ”kansan nimissä” ja teurastettiin miljoonittain toisin ajattelijoita tai ajattelijoita yleensäkin, kyllä kansa tietää miten maata hallitaan.
Avainasemassa Egypti. Johtava arabimaa joka on Israelin kanssa rauhansopimussuhteessa v:sta 1979 lähtien. Tosiasiassa kyseessä ei ole milloinkaan kuluneiden 32 vuoden aikana ollut todellinen rauha, pikemminkin USA:n ja tiettyjen olosuhteiden pakottama joskus jopa hyvinkin kylmä rauha. Jo sen allekirjoittaminen sai aikaan Egyptin silloisen presidentin Anwar Sadatin salamurhan, tuona hetkenä hänen vierellään Kairossa, sotilasparaatia katselemassa istui maan silloinen ilmavoimien komentaja, kenraali Hosni Mubarak joka istahti saman tien vielä tuskin kylmenneelle presidentin jakkaralle. Demokratiasta ei sen jälkeen, jos ei juuri ennen sitäkään ole ollut minkäänlaista tietoa. Tuskinpa egyptiläiset osaisivat edes tulla toimeenkaan kyseisen hallintomallin kanssa, eikä sellaisen toteutumisesta ole kovin suurta pelkoakaan.
Maata hallitsee sotilasjuntta ainakin seuraaviin vaaleihin saakka, näinhän he ilmoittivat ”kansalle.” Mitä vaalit sitten tuovat tullessaan ja milloin sellaiset pidetään onkin kokonaan toinen juttu. Armeija on se ainoa mahtitekijä jolla valtaapitävät myös pysyvät vallassa. Jotta demokratia voisi jotenkin toteutua tarvitaan myös poliittinen oppositio ja sille edes jonkinasteinen sananvapaus ja mahdollisuus ilmaista poliittista ohjelmaansa. No, oppositio toki löytyy ja hyvinkin vahva sellainen nimittäin Muslimiveljeskunta, eräs maailman suurimmista jollei peräti suurin yhtenäisen tavoitteen alle liputtautunut islamilainen järjestö.
Yli 70:een maahan lonkeronsa jo ulottanut monimiljoonainen järjestö muodostaa sellaisen piilevän uhkatekijän jota ei voi eikä tule aliarvioida milloinkaan. Juuri Veljeskunta oli Egyptissä alkaneen kansannousun takana, organisoijana ja tukijana sillä se osaa vetää oikeasta narusta. Oikea naru on hieman ”persumainen” slogan, siis rötösherrat kuriin ja valta kansalle. Jos nyt järjestettäisiin vapaat ja valvotut vaalit niin Egypti ajautuisi suoraan Muslimiveljeskunnan syliin, siksi maan sotilastroikka tuleekin tekemään kaikkensa jotta kyseinen asetelma ei mahdollistuisi.
Veljeskunnan keulahahmoksi noussut IAEA:n entinen johtaja
Muhammad Elbaradei syyttää avoimesti länsivaltoja ja Israelia Veljeskunnan tavoitteiden vääristelystä. Elbaradei ilmoitti selvästi että ”Meidän tulisi lopettaa Veljeskunnan demonisoiminen, eiväthän he ole tehneet yhtään väkivaltaista tekoa viiteen vuosikymmeneen.” Kyse on siis samasta miehestä ja arvioijasta joka ilmoitti jo v.2007 että Iran oli luopunut kaikesta ydinasetuotannostaan jo v.2003, eikä sen enempää väärässä voinutkaan olla.
Veljeskunta on siis rauhaa rakastava, sopuisa ja suvaitsevainen yhteisö joka haluaa vain Egyptin kansan parasta, näinköhän todellisuudessa? Eikä ole tehnyt yhtään väkivaltaista tekoa viiteen vuoteen! Ei muuten olisi edes kyennytkään sillä niin tarkasti Omar Suleimanin johtama turvallisuuspoliisi on seurannut johtavia muslimiveljiä, pieninkin aivastus väkivaltaiseen suuntaan tai edes Mubarakin arvostelemiseen johti välittömiin pidätyksiin. Katsotaanpa kuitenkin muutamia tämän erittäin maltillisen ja suvaitsevan Veljeskunnan johtohenkilöiden viimeaikaisia lausuntoja. Qatarissa jo vuosia piileskellyt sheikki, imaami Yusuf al-Qaradawi julisti jokin aika sitten moskeijassa pitämässään saarnassa:
”Allah tulee tekemään tilin Israelin ja juutalaisten kanssa, tapetaan heidät, viimeiseen mieheen.” Al Jazeera TV:ssä pitämässään puheessa Qaradawi mainitsi puolestaan mm: Tulen ampumaan juutalaiset, Allahin viholliset, ja he tulevat heittämään pommin minua kohti, ja siten sinetöin elämäni marttyyriudella. Allah lähetti Adolf Hitlerin aikanaan rankaisemaan juutalaisia. Minä tuen Hamasia, Islamilaista Jihadia sekä Hizbollahia. Vastustan rauhaa jota Israel ja USA ajavat. Sellainen rauha on harhakuvitelmaa, minä tuen itsemurhaiskuja.” Tällainen mukavanoloinen tyyppi on nyt siis nousemassa islamilaiseksi kiintotähdeksi ja Egyptin Muslimiveljeskunnan ideologiseksi imaamiksi, ehkä jopa mahdolliseksi presidenttiehdokkaaksi aikanaan. Lausunnot joita muut Veljeskunnan johtohenkilöt ovat antaneet ovat saman suuntaisia, rauhansopimus Israelin kanssa
”neuvoteltava uusiksi siten että se vasta paremmin Egyptin kansan mielipidettä.” Tarkoittaa siis sellaisia ehtoja jotka ovat Israelille mahdottomia hyväksyä ja tähtää siis pikemminkin sotaan kuin rauhaan. Armeija saattaa kuitenkin pysyä vallassa pitkäänkin, heitä ei kiinnosta niinkään islamilainen ideologia ja sen toteutuminen kuin arkirealismi, USA:n taloudellinen ja sotilaallinen tuki, talouden saattaminen kuntoon ja siinä sivussa tietysti ja tavan mukaan myös oma talous. Armeijan piirissä ollaan enemmän kuin hyvin tietoisia siitä tosiasiasta että sota Israelia vastaan tultaisiin taas kerran häviämään, tällä kerralla aiempaa vieläkin tuhoisimmin seurauksin.
Toinen merkittävä asia mikä huolestuttaa Egyptin sotilasjohtoa on luonnollisesti yya-sopimus Syyrian kanssa, sillä on puolestaan vastaava Iranin kanssa. Jos Hizbollah jostain syystä intoutuu ammuskelemaan Israelin puolelle se saa vastaansa paremmin varustautuneen ja iskukykyisemmän armeijan kuin v.2006 sodassa.
Sellaisessa tilanteessa Syyrian olisi erittäin vaikea pysyä neutraalina siitäkin huolimatta että se ei kykene edes yhdessä bollareiden kanssa uhmaamaan Israelia. Mutta yrittää toki täytyy, ylpeä arabikansa ei voi katsella vierestä kun sionistit yrittävät jälleen kerran valloittaa jos ei vielä koko maailmaa niin ainakin islamilaisen osan siitä. Sillä niin hullulta kuin se tällaisesta tavallisesta tallaajasta tuntuukin niin arabimaalimassa on aloitettu kampanja jolla yritetään osoittaa että kaikissa maissa joissa kansanjoukot ovat lähteneet liikkeelle vaatimaan milloin mitäkin niin syynä on sionistien salaliitto ja maailmanvalloituspyrkimykset. Sehän on selvää – eikö olekin. Todisteenahan kaikilla on Siionin Vanhinten Pöytäkirjat, eräs kesto-best-sellereistä arabimaailmassa.
Egyptin suuri huolenaihe on tietenkin talous, Suezin kanava on pidettävä auki hinnalla millä hyvänsä, kaasu- ja öljytuotantoon ei saa tulla katkoksia, turismi on lähes romahtanut ja luottamuksen palautuminen sillä osa-alueella on pikemminkin vuosien kuin kuukausien kysymys. Jotta synkkyyttä tulisi lisää kaiken päälle ilmaantui ongelma nimeltä Muammar Gadhafi ja Libya. Yli 1,5 miljoonaa egyptiläistä saa toimeentulonsa Libyan energia- ja maataloustuotannosta. Nyt sekin on pysähdyksissä ja merkitsee Egyptille yli 1,5 mirjardin Usdollarin menetyksiä/ kk.
Mikäli asetelmat eivät pikaisesti palaudu edes suuntaa antavan normaaliksi se saattaa merkitä levottomuuksien jatkumista, jopa paisumista, siitä Veljeskunta osaa pitää huolen.Libya ja Gadhafi.Maata v:sta 1969 lähtien itsevaltiaana hallinnut diktaattori on helisemässä. Se on sikäli yllättävää että mies on järjestelmällisesti yrittänyt estää niin opposition kuin aseellisten ryhmienkin muodostumisen ja satsannut armeijaansa ja turvallisuuspoliisiinsa melkoisia summia pitääkseen nämä valtaa tukevat elementit tyytyväisinä. Maassa on kuitenkin puolisen tusinaa pienempää organisaatioita jotka ovat vähitellen, vuosien saatossa onnistuneet kasvattamaan niin jäsenkuntaansa kuin tyytymättömyyttä diktaattorin hallintomalliinkin. Libyalaiset ovat pääasiassa sunnimuslimeja, aivan kuten naapurimaissakin, etenkin Egyptissä ja samalla alttiita Muslimiveljeskunnan vaikutusvallalle, aseelliselle ja ideologiselle avulle. Useat voimakkaat beduiini- ja tuaregiryhmät ovat jo lähtökohtaisesti olleet oppositiossa Gadhafin hallintoa vastaan ja tällainen spontaanisti alkanut vastarinta on saanut etelän heimopäälliköiden varauksettoman tuen.
Gadhafi taistelee kuitenkin sitkeästi ja hänen tukijoittensa eturiviin kuuluva Venezuelan Hugo Chavez on esitellyt oman suunnitelmansa sisällissodan laajenemisen välttämiseksi. Ainakin Venäjällä tuntee suurta innostusta pikaisen rauhan aikaan saamiseksi sillä sen ja Libyan väliset yli 4 miljardin dollarin asekaupat ovat vaarassa keskeytyä jos maan hallinto vaihtuu. Jos sellainen ihme tapahtuu että USA ei osallistu aktiivisesti Libyan tapahtumien selvittelyyn niin Gadhafi saattaa kuin saattaakin onnistua viktkuttelemaan itsensä kuiville jälleen kerran. Hänen etnisesti sekalainen armeijansa kukistaa säälittä ja surutta libyalaisia, sillä on aseet ja tankit hallussaan, opposition on siltä osin heikommilla ja yrittää selvitä siihen saakka kunnes ulkomaailma rientää avuksi – jos rientää. Hugo Chavezin ja kumppaneiden rauhanvälitysaloitteet saattavat viedä maton alta niin
EU:n sanktioilta kuin USA:n väliintuloltakin.
Obama I Omituinen.Sopisi varmaan keisarin hallitsijanimeksi erinomaisesti. Sillä omituista on herra
Obaman käyttäytyminen tosiaan ollut. Koetan nyt käyttää varsin maltillista argumentointia, arabimaissa terminologia on ollut huomattavasti rajumpaa ja kohtikäyvempää.
Mies ilman uskontoa. Tuuliviiri. Mies vailla uskottavuutta. Sionistien kätyri jne. Tämän USA:n presidentin julkisen arvostelun aloitti saudikuningas Abdullah II Abdul-Aziz lomaillessaan Marokossa sijaistsevassa lomakiinteistössään Egyptin kansannousun alkuaikoina. Kuningas ja pres.Mubarak ovat niin ikätovereita kuin ideologisesti ja uskonnollisesti hyvin lähellä toisiaan. Kummallakin on ollut jo kymmeniä vuosia hyvät suhteet USA:an sekä taloudellisesti että sotilaallisesti suhteita tarkastellen.
Obaman käyttäytyminen Mubarakia kohtaan sai diplomaattilähteiden mukaan saudikuninkaan suorastaan raivostumaan ja hän sätti USA:n presidentin kutakuinkin maan rakoon sillä seurauksella että sai itse infarktin. Oikeastaan hyvin ymmärrettävää sillä yksikään USA:n edellisistä presidenteistä ei ole onnistunut toteuttamaan ulkopolitiikkaansa yhtä epäjohdonmukaisesti kuin Obama. Jopa palestiinalaiset joiden – jos kenenkään luulisi riippuvan Obamassa kiinni kuin hukkuva oljenkorressa arvostelevat hänen toimiaan äärimmäisen terävin ja jopa ruokottomin äänenpainoin. Eikä pelkästään tämän ns
Facebook-vallankumouksen liikehdinnän vuoksi vaan USA:n äänestyskäyttäytymisen johdosta YK:n turvallisuusneuvostossa. Siellähän USA:n YK lähettiläs tuomitsi erittäin halveksivin sanoin Israelin rakennustoiminnan niin Jerusalemissa kuin Länsirannallakin mutta äänesti kuitenkin tuomitsemista vastaan. Ilmeisesti USA:n ulkopoliittisessa hallinnossa vallitsee jonkinlainen pulsaattori-logiikka, yksi eteen ja kaksi taakse ja sitten sama uudelleen mutta päinvastaisessa järjestyksessä.
Sama malli näyttää toteutuneen myös Libyan kohdalla, v.2003 joulukkusta lähtien Gadhafi on käyttäytynyt kuin partiopoika, tuolloinhan hän avasi ovet IAEA:n ja muiden YK:n järjestöjen tutkijoille. Tarkoitus oli lakkauttaa joukkotuhoaseiden, mm ydinaseen valmistus ja varastointi. Kokonaan Gadhafi ei jostain syystä huomannut lopettaa näitä toimiaan, mitä ilmeisimmin epähuomiossa hänelle jäi taskunpohjalle matalarikasteista uraania, kemiallisia taistelukärkiä sekä muutama sata biologista vastaavaa. Sattuuhan sitä tekevälle.
Obaman omituista logiikkaa on se että sekä Mubarak että Gadhafi todettiinkin vasta nyt ja yhtäkkiä syyllisiksi kaikkeen mahdolliseen taivaan ja maan välillä, paariahenkilöiksi joihin ei voi koskea edes sormenpäälläkään. Puuttumatta siihen kuinka oikeutettua moinen käyttäytyminen on niin enemmin ihmetyttää se yhtäkkinen valonpilkahdus Obaman korvien välissä joka valaisi hänet vihdoin ja viimein tajuamaan miten väärässä sitä on voinutkaan vuosikymmenet olla. Sen tosiasian tajuaminen että Gadhafi on eräs pahimmista kansainvälistä terrorismia tukeneista valtionjohtajista kautta historian ottaa siis joiltakin näinkin kauan aikaa. Huolimatta ”kääntymisestään” v.2003 Gadhafi ei ole suinkaan lopettanut niitä puuhiaan, ne on vain verhottu ja piilotettu erilaisten kulissien taakse, joten siinä mielessä Obaman myöhäsyntyinenkin havahtuminen on oikeaan osunut päätelmä. Maan hallinto tosin jakaantuu kahteen leiriin, siinä kun Obama haluaisi tehdä sotilaallisen intervention ja kukistaa Gadhafin hyvin näyttävästi – vaalithan lähestyvät, niin armeija pitää iskua vaikeasti toteutettavana jo pelkästään siitä syystä että USA:lat puuttu toimiva tiedusteluorganisaatio Libyan sisältä.
Myös raakaöljyn hinnan kohoaminen etenkin tässä nykyisessä taloustilanteessa on omiaan hillitsemään hyökkäyshalujen toteutumista, ne kuuluista markkinavoimat kun voisivat ”hermostua” ja osa siitä lankeaisi tietysti Obaman epäonnistumisten pitkään piikkiin.Iran jälleen kerran.Jos etsitään voittajaa tai taustavoimaa kaiken tämän kaaoksen keskeltä niin epäilemättä Iran on jälleen kerran lähellä listan kärkipaikkaa.
Mitä enemmän levottomuuksia Lähi-ja Keski-Idässä lietsotaan sen varmemmin öljyn hinta pysyttelee korkeana ja palvelee siis tietysti ennen muuta Iranin vaikeaa taloudellista tilannetta. Jos ei levottomuuksia synny automaattisesti, Wikileaksin, Facebookin, Al Jazeeran, Googlen ja yleensäkin tiedotusvälineiden välityksellä niin sitten järjestetään niitä itse. Tässä kohden Iran on toiminut jo pitkään hyvin määrätietoisesti, niin
Qatarissa,
Bahrainissa,
Omanissa,
Jemenissä kuin
Saudeissakin. Kussakin näistä maista on myös
shiia-islamin kannattajia jotka saavat elää kakkosluokan kansalaisina ja ovat siten halpaa riistaa uskonnolliselle värväykselle.
Muutamia päiviä sitten kohua herätti kahden Iranin laivaston aluksen rantautuminen ensin Saudeihin, Jeddaan Punaisen Meren puolella. Sieltä alukset lähtivät toverilliselle rauhanpurjehdukselle Suezin kautta Välimerelle ja edelleen Syyria Latakiaan. Aluksissa epäiltiin kuljetettavan pitkän kantaman ohjuksia Syyrialle ja sitä kautta tietysti myös Hizbollahille. USA ja Israel hermostuivat jonkin verran tästä episodista ja varmistautuivat ettei aluksissa ollut mitään mikä voitaisiin luokitella vaaralliseksi lastiksi. Mutta epäilykset osoittautuivat aiheettomiksi sillä alukset oliva aivan rauhanomaisella retkellä.
Sellaisen hyvän tahdon ja toveruuden osoituksena Syyria ja Iran sopivat laivastotukikohdan perustamisen Latakiaan, ennestään Tartuksessa on jo Venäjän laivastotukikohta joten Syyria aseistautuu myös Välimeren puolelle, tai oikeammin Persia ja herra Goog kehittelevät tulevia asetelmiaan hyvinkin eskatologisiin viitekehyksiin.Entäpä miten muualla?Muissa arabimaissa jatkuvat samat levottomuudet jotka alkoivat tammikuussa Tun isiassa jatkuen sitten sieltä Egyptiin, Jemeniin, Libyaan, Jordaniaa, Libanoniin ja Syyriaankin. Saudeja mitenkään unohtamatta.
Sillä jos sama kuohunta toistuu 5 miljoonan shiiamuslimin voimin saudeissa niin silloin vasta ongelmat alkavatkin. Kaiken taustalla kummittelee tietysti Iranin ikiaikainen asetelma ja toive saada aikaan
shiia-islamilainen kalifaatti,
yhdistää koko islamilainen maailma – umma pyhään sotaan sionisteja vastaan ja saada vihdoin aikaan Jerusalemin ”vapautus” sionismin sietämättömästä ikeestä. Mutta muissakin maissa kuohuu, tarkoitan siis lähinnä Lähi-idän arabimaita.
Bahrainissa maan kuningas Isa as Khalifah yrittää tukahduttaa shiiojen kansannousua sekä keppien että pienten porkkanoiden avulla. Vapautti poliittisia vankeja ja teki erilaisia taloudellisia ja poliittisia myönnytyksiä siihen saakka prässin alla toimineelle oppositiolle. Näyttää kuitenkin toimenpiteenä hieman myöhäiseltä. Ihmishenkiä on menetetty jo kymmenittäin eikä protestit ota laantuakseen, Bahrainista kun on vain lahden lyhyt ylitys Iranin puolelle josta apua ja ymmärrystä jaetaan hyvinkin auliisti sitä tarvitseville.
Oman. Eräs rauhallisimmista arabivaltioista, öljyrikas sulttaanikunta jolla on ollut poikkeuksellisen hyvät – joskin salaiset suhteet myös Israeliin. Sulttaani Qaboos ei ole onnistunut kuitenkaan estämään kansanousuja hänkään vaikka perinteisesti omanilaisilla on paremmat oltavat kuin monessa muussa öljyrikkaassa arabivaltiossa. Hän vaihtoi maan hallituksen, lupasi töitä 50.000:lle, lisää liksaa ja parannuksia sosiaaliturvaan. Sulttaanilla on erittäin hyvin koulutettu ja varustettu armeija mutta hän on koettanut välttää sen käyttämistä viimeiseen saakka.
Omanista on kuitenkin vain soutumatka Iranin ja Bandar Abbasin tukikohtaan, Iranin Vallankumouskaartin pesäkkeeseen josta käsin pidetään huolta että levottomuuksille ei tarvitse saada mitään nopeaa loppua.Jemen.Äkkisiltään Jemen tuntuu hyvinkin kaukaiselta, ainakin Lähi-idän perinteisiin kriisialueisiin nähden. Siis tietysti Israel ja PLO/Hamas akselille. Maassa on sielläkin alistettu shiia-islamilainen vähemmistö, useita vahvoja ja aseistettuja militanttiryhmiä joita lietsoo eteenpäin ja ennen muuta kohti Saudi-Arabiaa voimakas uskonnollinen kiihko syrjäyttää maallistuneet saudit oikeaoppiseen islamiin sitoutuneen hallinnon tieltä. Saudien Jemenin vastaiselle rajalle on jo pitkään rakennettu aitaa, elektronisesti valvottua turva-aitaa, samanlaista jota Israel on joutunut rakentamaan sekä Länsirannan ja Jordanian että Libanonin vastaiselle rajalleen. Parhaillaan vastaavaan rakennetaan myör lounaaseen, Siinain vastaiselle rajalle.
Tämä saudien aita on tarkoitettu estämään terroristien ja laittomien maahan tunkeutujien yritykset. Israel rakentaa samanlaista aitaa samoista syistä mutta sitä vaaditaan Haagin kv-tuomioistuimeen vastaamaan rikoksista ihmisyyttä vastaan. Saudeja ei vaadita. Se voi siis tarkoittaa monen muun asian lisäksi sitä että jommalla kummalla puolella ei ilmeisestikään ole ihmisiä.
PLO.Pojat ilmoittivat julistavansa itsenäisen Palestiina-valtion syyskuussa kuluvana vuonna. Heidän laskelmiensa mukaan noin 160 valtiota on jo sitoutunut tunnustamaan sellaisen, saa sitten nähdä miten asiat etenevät. Netanyahu on toistuvasti vaatinut PLO:a neuvotteelupöytään mutta se ei heitä kiinnosta sillä se toisi mukanaan julkisuuteen sen että Israel olisi myös valmis kahden valtion malliin mutta sillä edellytyksellä että ns Palestiina tunnustaa myös Israelin oikeutuksen olla juutalaisvaltiona juuri siinä paikassa missä se on nytkin. Ei käy! Ei vaikka uneksisitte siitä tuhat vuotta.
Sen sijaan Abbas välttelee neuvottelupöytää jotta tällaiset lausahdukset ja YK:n periaatteet eivät tulisi julkisuuteen, on paljon parempi olla passiivinen ja syyttää Israelin asutuspolitiikkaa kuin Koraania.Hyvää alkanutta kevättä.
Pekka SartolaAllikas:
Ajateos - kolumniSamal teemal:
Liibüa ülestõusnud kutsuvad NATO-t kiiremini reageerima
n kirjutas, kui meid ootavad ees tormid, "peame seadma end valmis, et miski ei häiriks ega raputaks meie vaimu. Ja ainuke viis seda teha, on veeta aega koos Isaga." David kirjutas oma surmapäeval: "püsige usus" ja mitte miski ei viita meile, et ta teadis ette, et temaga juhtub saatuslik autoõnnetus. Kui ta oleks ette teadnud hetke, küllap ta oleks seda vältinud. Me ei tea ette õnnetusi. Seetõttu neid nimetatakse õnnetusteks. Kuid me peame teadma seda, et me ei ela siin igavesti. Me ei tea oma tundi ega hetke, millal on meie kord siit ilmast lahkuda, õnneks igaveseks eluks koos oma Jumalaga. Sest Jeesus võitis ära surma, surm ei suutnud teda kinni hoida ja lahutada Isast. Selle läbi oleme ka meie võitjad. Meil on igavene elu. Küllap me mõtleksime ka enam väärtustele ning teeksime olulist, kui me teaksime, millal on meie aeg siit lahkuda. Kas me hoiame Issandat alati oma silmade ees, kui meid ootavad ees tormid?
